Kun sijaisperhe ei jaksa

Pieni neljävuotias lapsi joutuu vaihtamaan sijaisperhettä kesken kaiken, kun tilanne muuttuu kestämättömäksi. Lapsi on arvaamaton, aggressiivinen, sulkeutunut, takertuva, täysin torjuva ja kaikkea tätä hyvin voimakkaasti. Miksi ihmeessä? Oliko sijaisperhe huono?

Ei todellakaan. Sijaisperhe oli parhaita mahdollisia: ymmärtäväinen, ystävällinen, rakastava, lähes täydelliseen vanhemmuuteen kykenevä. 

Oliko vika sitten sosiaalityöntekijöissä, olivatko he tehneet vääriä päätöksiä? Ei vähimmässäkään määrin.

Sijoitus oli tarkkaan harkittu, perhe huolella valittu ja koulutettu, syntymävanhempien kanssa työskennelty niin kuin kuuluukin ja sosiaalityöntekijät olivat toimineet erittäin hyvää ammattitaitoa ja kokemusta osoittaen.

Mikä ihme sitten meni vikaan? Kun lapsi oli päässyt turvalliseen, kasvua kaikin tavoin tukevaan ympäristöön, hänen mielensä vauriot alkoivat vähitellen tulla esiin. Ne olivat ennakoimattomia, eikä niitä voinut mitenkään havaita etukäteen edes asiaa hoitaneiden henkilöiden ammattitaidolla ja koulutuksella. Laajat vauriot kiintymyssuhteessa ja kehityksessä olivat myös yllätys sijaisperheelle; eivät laadullisesti mutta määrän ja syvyytensä suhteen.

Sijaisperhe teki parhaansa, taisteli voittaakseen vaikeudet. Sosiaalityöntekijät tukivat niin hyvin kuin pystyivät. Kun tilanne ei helpottanut, sijaisperhe ohjattiin työnohjaukseen. Se ei kuitenkaan enää riittänyt, vaan tilanne ajautui umpikujaan ja sijaisperhe sellaiseen uupumuksen tilaan, jossa ei enää ollut vaihtoehtoja. 

Ohjauksesta ja terapiasta tukea sijoitukseen

Mitä olisi voitu tehdä, ettei tähän olisi jouduttu? Tutkimusten mukaan sijoituksen onnistumiseen vaikuttaa hyvin paljon se, minkälaista tukea sijaisperhe saa erityisesti silloin, kun sijoitettava lapsi on vaikeasti oireileva. Tutkimusten mukaan tärkeää on hyvä työnohjaus alusta asti, mieluiten ulkopuoliselta taholta. Yhtä tärkeäksi on osoittautunut vertaistuki, kuten ohjaajan vetämät tapaamiset toisten sijaisvanhempien kanssa. Erittäin tärkeää on saada syntymävanhemmat hyväksymään sijoitus, jotta lapsella on mahdollisuus kiintyä uuteen perheeseensä.

Terapeuttisia tukitoimia tarvitaan, kun on oletettavissa kiintymyssuhteen vaikeita häiriöitä. Näistä Theraplay-terapia ja DDP-terapia ovat osoittautuneet hyvin toimiviksi. Terapian tarkoitus on vahvistaa lapsen ja sijaisperheen hyvää vuorovaikutusta ja luoda mahdollisuuksia korjaavan kiintymyssuhteen synnylle. Ne auttavat lasta luottamaan uuteen perheeseensä. Ne auttavat sijaisvanhempia ymmärtämään lapsen käyttäytymisen syitä, tukemaan tämän kehitystä, löytämään keinoja selvitä vaikeista tilanteista ja uskomaan itseensä vanhempina. Ne myös korjaavat varhaisissa vaiheissa syntyneitä kiintymyssuhteen vaurioita ja avaavat lapselle mahdollisuuksia parempaan elämään.

Kun elämä vie siihen, että lapsi joudutaan sijoittamaan, kaikki voimavarat olisi syytä ottaa käyttöön, jotta sijoituksesta tulee parantava ja korjaava kokemus. 

Heti sijoituksen alusta asti tarvitaan vahvaa tukea, jotta lapselle syntyneet traumat eivät uusiudu tai pahene. Jokainen sijoitettava lapsi on muunkin avun tarpeessa kuin hyvän ja rakastavan kodin.

Tarinan lapselle etsittiin uusi sijaisperhe. Aivan sijoituksen alusta asti he pääsivät Theraplay-terapiaan. Tällä hetkellä tilanne näyttää toiveikkaalta. Alun arastelun jälkeen lapsi on asettunut perheeseen ja toimii lähes tavanomaisen neljävuotiaan tavoin. Tänään hän katsoi uutta äitiään syvälle silmiin, silitti poskea ja sanoi: ”Mun äiti”, ja sai vastaukseksi silityksen ja sanat: ”Mun lapsi.”

Päivi Koskela
psykologi, psykoterapeutti
Esittely →

Päivi Koskela