Olemme nyt osa Coronariaa. Tutustu muihin palveluihimme tästä.
Asiakaspalvelu
010 271 2930

Onko lasten harrastamisessa järkeä?

Kuopus laittaa pelireissultaan WhatsApp-kuvan naulassa roikkuvasta pelipaidastaan numero 27, viimeinen junnupeli on takana. Samalla se tietää sitä, että 18 vuoden vaihe kolmen lapsen jalkapallomammana on ohi. Yllättävä haikeus iskee päälle, nytkö se on ohi? (Onneksi tekemätöntä vapaaehtoistyötä on tarjolla niin urheilu- kuin muissa yleishyödyllisissä seuroissa!)

Kolme aktiivista ja useaa harrastusta harrastavaa lasta piti elämän monta vuotta kiireisenä. Pahimpina hetkinä syötiin tyyliin ”nakit kylminä ja jukurtti lämpimänä” auton takapenkillä matkalla harkkoihin. Samaan aikaan tunsin itseni hieman ”farisealaiseksi”, kun perheneuvolan psykologina ja perheterapeuttina puhuin vanhempainilloissa rauhallisen ja kiireettömän perhe-elämän puolesta. Tehkää niin kuin minä kerron, älkää niin kuin minä teen. Silti niin monet tärkeät hetket, voitot ja tappiot tutussa peliporukassa tai muskarin ja musiikkiopiston konserttiesityksissä, joissa kummit ja mummit kannustavat, ovat pitäneet perheemme lapset ja aikuiset liikkeessä.

Vanhemmat pohtivat lasten harrastamista

Vanhemmat pohtivat paljon lasten vapaa-aikaa ja harrastamista. Milloin on hyvä aika aloittaa jokin harrastus? Riittääkö perheessä raha ja aika? Ymmärtääkö valmentaja, soiton- tai kuvataidekoulun- tai liikuntaryhmänopettaja meidän kultamukeromme erityislaatuisuutta, temperamenttia, saako hän riittävästi peliaikaa? Riittääkö lapsukaisen voimavarat, sosiaaliset taidot ja keskittymiskyky? Mikä on sopivan haastavaa ja mikä on liikaa?

Tärkeää on huomata, että lapset ovat erilaisia ja yksilöitä samassakin perhekunnassa. Mikä sopii yhdelle, ei tule kysymykseen toisen kohdalla. Mielestäni vanhemmat ovat tärkeässä roolissa esitellessään ja pohtiessaan lasten kanssa eri harrastusmahdollisuuksia. Vanhemmat mahdollistavat lasten harrastamisen. Harrastamisen tulee sen jälkeen lähteä lapsesta itsestään, ei esimerkiksi vanhempien itsensä nuoruuden saavutuksista tai toteutumattomista toiveista.

Parhaimmillaan ja pahimmillaan

Parhaimmillaan lasten harrastuksista tulee koko perheen yhteisiä. Vanhemmat kuskaavat, kannustavat voiton ja lohduttavat tappion hetkellä, huoltavat jumpparia, tanssijaa ja pelimiestä sekä varusteita, soittimia, kioskia ja arpajaisia. He rahoittavat sekä tekevät monenlaista talkootyötä harrastamisen eteen. Parhaimmillaan lapsi saa onnistumisen elämyksiä, hän saa ilmaista itseään, tuntee kuuluvansa tasaveroisena porukkaan, oppii odottamaan vuoroaan, keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä. Hän oppii sietämään häviötä tai epäonnistumista ja huonoja päiviä. Parhaimmillaan vanhemmat oppivat tuntemaan lastensa kavereita ja näiden vanhempia ja saavat arkisissa kohtaamisissa tukea toinen toisiltaan erilaisissa vanhemmuuden kysymyksissä.

Pahimmillaan saadaan aikaan jatkuva kiire perheessä. Sekä riidat siitä, harrastaako lapsi edelleen tätä harrastusta, joka sovittiin syksyllä ja jota varten hankittiin välineitä, vai lopettaako hän sen tylsänä ja aloittaa uuden harrastuksen, jota joku muu kaveri harrastaa. Tai ajan riittävyyden lisäksi aikuisilla on huoli, kuinka rahat riittävät erilaisiin välineisiin ja kausimaksuihin. Kuinka suhtautua, kun porukassa on aina joku, jolla on NHL-tasoiset varusteet ja omat isoveljen vanhat perintökalleudet eivät tunnu juniorille riittävän. Tai aikuiset eivät syystä tai toisesta voi luottaa lapsen valmentajaan tai opettajaan. Tai vanhempainpalaverit ja yhteistyö ei toimi ja lapsen harrastusmaailmasta tulee aikuisten juonittelujen ja vaatimusten pelikenttä.

Kohtuullistaminen

Onneksi iltapäivisin järjestetään kouluilla harrastusmahdollisuuksia myös koulupäivän päätteeksi niin järjestöjen ja pienessä määrin vielä koulujenkin kerhotunteina. Tällöin lapsiperheen illat rauhoittuvat ja harrastaminen ei ole niin kallista. Kuljetusrumbaan voi puolestaan sopia vuorosysteemejä perheiden välille. Junioriurheilussa on lyönyt jo aikapäiviä sitten ”kaikki pelaa”-säännöt ja seuran tekemä kasvatustyö nähdään yhtä tärkeänä kuin pelitaitojen kehittäminen (kunhan meidät vanhemmat vielä saadaan tämä ymmärtämään). Soittimia saa vuokrattua musiikkiopistoista ja varusteita saa hankittua vähän käytettyinä seurojen kirpputoripäiviltä. Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle voidaan tarvita esimerkiksi tukihenkilö mukaan ja tämä aletaan nähdä merkityksellisenä palvelusuunnitelmia tehtäessä.

Kaikki lapset eivät halua harrastaa kodin ulkopuolella ja porukassa. Myös kotona lukeminen, leipominen, piirtely ja luonnon ilmiöiden ihmettely vanhempien ja sisarusten kanssa on arvokasta. Tärkeää on huomata tällaisen lapsen sisäisen maailman rikkaus ja tukea uuden oppimista jakamalla, keskustelemalla olemalla läsnä ja kiinnostunut hänen havainnoistaan.

Meidän perheessä harrastamisen saldo jää ehdottomasti plussan puolelle. Tsemppiä ja talonpoikaisjärkeä perheille lasten harrastamiseen!

Päivi Poutiainen
johtava psykologi, psykoterapeutti, työterveyspsykologi
Esittely →

Päivi Poutiainen