Apua tunne-elämän ongelmiin

Tunne-elämän ja käytöksen pulmat

Autamme lasta ja koko muuta perhettä erilaisissa tunne-elämän ja käyttäytymisen pulmissa. Psykologimme tarjoavat apua esimerkiksi lapsen mielialaongelmiin, pelko- ja jännitysoireisiin, aggressiivisuuteen sekä käyttäytymisen häiriöihin päivähoidossa tai koulussa.

Hoidon kesto vaihtelee tarpeen mukaan. Toisinaan jo muutaman käynnin aikana päästä ongelman lähteille ja löydetään uusia keinoja lapsen tai nuoren tukemiseksi. Joskus tarvitaan pitkäkestoista yksilöllistä psykoterapiaa.

Keskusteluavusta asiantuntijan kanssa voi olla hyötyä, kun perheessä on vuorovaikutusongelmia. Erimielisyydet ja kommunikaation pulmat saattavat koskea esimerkiksi lasten asioita, perheen sisäistä työnjakoa, rahahuolia, päihteitä tai vaikeaa elämäntilannetta. Apua voivat lähteä hakemaan molemmat vanhemmat yhdessä tai se perheenjäsen, joka tunnistaa tuen tarpeen. Aluksi sovitaan yleensä 1‒3 kartoituskäyntiä, joiden perusteella tehdään suunnitelma jatkosta. Samalla etsitään keinoja päästä kotikonstein eteenpäin.